Go to content

Retkikohteena Rahjan saaristo

Rahjan saaristo sijaitsee Kalajoen Hiekkasärkiltä etelään, Perämeren keskiosissa.  Saaristo kohoaa merestä maankohoamisilmiön myötä ja tähän liittyvätkin useat luonnonpiirteet, jotka tekevät Rahjan saaristosta ainutlaatuisen. Valtosa Rahjan saaristosta on liitetty Natura-alueeseen 1998 ja valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan 1990.  

SeaKalajoki haluaa omalla toiminnallaan edesauttaa Rahjan saariston monimuotoisuuden säilymistä. Yhteistyössä Metsähallituksen kanssa haluamme taata kestävän matkailun suojelualueella sekä olla mukana säilyttämässä alueen luonto- ja kulttuuriarvoja. Olemme sitoutuneet kestävän matkailun periaatteisiin Rahjan saaristossa toimiessamme. 

Rahjan saaristo yllättää monipuolisella lintukannallaan! Lintuja voi mukavasti tiirailla DMS Matildan kyydistä veneen kiikareilla. Kipparimme kertoo myös mielellään lisää eri lintulajeista ja auttaa tunnistamaan niitä. Mikäli meillä oikein hyvä tuuri käy, näemme myös retkillämme rantakivillä köllötteleviä hylkeitä.

Rahjan saaristossa voimme myös rantautua retkeilemään, kalastamaan tai tutkimaan vanhoja polkuja lukuisilla saarilla, kestävän matkailun periaatteet huomioiden. 

Rahjan saariston sydämessä olevaan tukikohtaamme voimme myös järjestää kotaruokailuja tai saunaillan perinteisessä karisaunassa. 

Lisätietoa Rahjan saaristosta >> Tutustu myös ohjeisiin ja sääntöihin liikkuessasi Rahjan saaristossa >>

Kysy lisää seakalajoki@gmail.com tai p. 040 575 7469